sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Le Mans

Sunnuntaille tuttuun tapaan teimme tänään päiväretken. Tällä kertaa lähdimme itävaltalaisen Carolinen ja hänen poikakaverinsa kanssa käymään Le Mansin kaupungissa. Kiertelimme kaupunkia ja kävimme Saint-Julien katedraalissa. Kuten on jo tullut useaan otteeseen todettua, ruokapaikan löytäminen ranskassa sunnuntaina ei ole mikään helppo tehtävä. Tuskallisen etsinnän jälkeen päädyimme intialaiseen ravintolaan. Perinteisen ranskalaisen ruuan löytäminen olisi ollut luulavasti mahdotonta... Vierailimme myös markkinoilla! Myynnissä oli mm. juustoja, vihanneksia, hedelmiä, leipomotuotteita ja mereneläviä. 




Cathédrale St-Julien





Katedraali ja markkinahumua

Näillä harjotellaan kieltä!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Herkuttelua

Alkuviikko oli täällä aurinkoinen ja aika lämmin, mutta loppuviikko on ollut kylmä. Tänään ulkona leijaili jopa muutamia lumihiutaleita. 

Viime viikon sunnuntaina olimme varanneet pöydän Mamie Bigoude creperié/ravintolasta. Tästä paikasta tuli kerralla mun suosikkiravintola täällä! Paikka on sisustettu mummon asunnoksi ja jokainen pöytä sijoittuu johonkin mummon huoneeseen. Täällä voi siis syödä esim. mummon makuuhuoneessa tai kuten me teimme, pyykkituvassa. Minä söin suolaisen galetten (crepén suolainen versio) ja jälkiruuaksi makean crepén. Suosittelen!


silityslauta katossa Mami Bigoudessa

Kaverin jälkkäritarjotin







Tää paikka pitää ehdottamasti kokee itse, tunnelmaa ei pysty tallentaa kameralle. Teki mieli tutkia joka paikka! Tää on tosi suosittu ravintola, joten pöytävaraus kannattaa tehdä. 

Täällä kun ollaan, niin tulee nautittua aika paljon ranskalaisia herkkuja. Eilen kävin ostaa ekaa kertaa patongin leipomosta. Aika äkkiä unohtuu karppaukset ja hiilarikammo, kun maistaa ranskassa leipomon patonkia! Se oli taivaallista! Kipasin vielä kaupasta hakee kylkeen brie-juustoa. 

Eilen oltiin vaihtareiden kaa tuttuun tapaan Place Plumeraulla ja jatkoimme siitä Pym's klubiin. Oli mukava päästä tanssimaan pitkästä aikaa! 

Mitäs Suomeen?? 

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Château d'Amboise

Eilen oli kiva päivä! Osallistuin kansainvälisten palvelujen järjestämälle retkelle. Menimme Amboisen kylään junalla. Aamusta tutustuimme Château d'Amboise -linnaan. Harmiksi sää ei ollut kaikista paras, oli viileää ja todella sumuista, kuten kuvista näkyy, haha. En saanut jälleen kerran linnan sisältä otettuja kuvia onnistumaan... Siksipä niitä ei ole! 

Linnakierroksen jälkeen menimme Vinci Cave -viinikellarille viinin ja paikallisten tuotteiden maisteluun. Viinit olivat todella hyviä! Tässä paikan nettisivut: http://www.vinci-cave.fr/?lang=fr . Suosittelen! 

Viinimaistelun jälkeen tutustuimme Leonardo da Vincin taloon (le Clos Lucé). Tässä talossa Leonardo da Vinci vietti viimeiset vuotensa. Esillä oli myös jotakin da Vincin piirrustusten mukaan valmistettuja keksintöjä.  

Sumuinen Amboise


Château d'Amboise
Lisää kuvateksti

Viiniä ja paikallisia herkkuja, nami!

Leonardon menopeli

Le Clos Lucé

Bongattiin herkkuja leipomossa, mm. Tosin leipomoon jäivät.

Château d'Amboise kauempaa 

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pikapäivitystä...

Pikaisesti päivittelen viimepäivien kuulumiset... Lauantaina osallistuin vaihtareille järjestettyyn kaupunkikierrokseen, jossa oli mukana opas. Kierros kesti kaksi tuntia ja ulkona oli todella viileä sää, joten kokemus ei ollut mikään mieluisin. Kierroksen jälkeen kävimme parin vaihtarin kanssa syömässä ravintolassa.    Sunnuntai-iltana järjestimme vaihtareiden kesken fajitas-illan asuntolan keittiössä. Jokainen toi mukanaan astioita ja keittiövälineitä, jotta saimme valmistettua ruuan niin monelle henkilölle. Fajitakset olivat herkullisia ja seura kivaa!  

Alkuviikko onkin menny melko arkisissa merkeissä, opiskellessa ja urheillessa. Lisäksi olen pyörinyt jonkin verran kaupungilla. 


torstai 7. helmikuuta 2013

Orléans ja Jeanne d'Arc

Kävimme sveitsiläisen ja itävaltalaisen kaverini kanssa sunnuntaina Orléansissa. Sunnuntait on täällä vähän tylsiä päiviä, koska kaupat ja suurin osa ravintoloista on kiinni. Siksi päätimme lähteä tutkimaan läheistä Orléansin kaupunkia. Junalla matkaan meni n. tunti. 

Orléansiin saavuttuamme suuntasimme kohti tärkeimpiä nähtävyyksiä. Itävaltalaisella vaihtarilla oli mukana Ranskan matkaopas, jossa oli jonkin henkilön maininta siitä, että Orléansin katedraali on yksi Ranskan rumimmista. Tottakai tämä alkoi heti kiinnostaa! Orléansin ruma katedraali olikin sunnuntaipäivän paras vitsi!

Orléansista opin ainakin sen, että Jeanne d'Arc on täällä todella tärkeä henkilö. Hänen mukaansa on nimetty katuja, ravintoloita ja ties mitä. Mm. kiinalainen ravintola!!! Orléansin keskusta-aukiolta (Place du Martroi) löytyy suuri Jeanne d'Arcin patsas.


Kuuluisa Jeanne d'Arc


Jeanne d'Arc poseerauksien jälkeen suuntasimme nokkamme kohti Hôtel Groslotia, kaupungintaloa ja rumaa katedraalia. Hôtel Groslot on 1600-luvun kartano, jota on käytetty myös kaupungintalona. Sisällä oli mahtava tunnelma, aivan kuin olisi tupsahtanut toiseen aikakauteen. Ikävä kyllä, en osannut tallentaa taianomaista tunnelmaa kameralle... Hôtel Groslotin vastapäätä sijaitsee nykyinen kaupungintalo. 


Kaupungin talo eli Hôtel de Ville ja katedraali Sainte-Croix.

Hôtel Groslot

Jeanne d'Arc jälleen, tällä kertaa Hôtel Groslotin edessä

Tytöt pyörähtelivät tanssilattialla.



Hôtel Groslotin jälkeen meninne tutustumaan Sainte-Croix katedraaliin. Odotimme jotain vieläkin rumempaa... jokainen voi itse päätellä kuvista! :) Itseasiassa toinen lähde kuvaili katedraalia yhdeksi ranskan kauneimmista... 






Sainte-Croix katedraali



Annina ja Caroline


Loppupäivä menikin ravintolaa ja kahvilaa metsästäessä. Sää oli kolea ja lähes kaikki paikat olivat tuttuun tapaan kiinni. Lopulta päädyimme syömään intialaiseen ravintolaan, jonka ruoka oli todella hyvää.

Tällä viikolla osallistuin ensimmäisille psykologian luennoille. Tiistaina luentoja oli klo 16-20, ja keskiviikkona klo 16-18. Iltapainotteista opiskelua siis... Valitsin kurssit Hormones et comportements, Intoduction à la neuropsychology ja Psychobiology. Suhteellisen vaikeita aiheita siis, mutta onneksi osa jo tuttua. Luennon seuraaminen ranskaksi on tietysti vaikeaa, ja keskityinkin lähennä poimimaan luennosta pääpointteja. Aiheet tosin olivat kiinnostavia. Tässä vielä kuva Tanneursin yliopistorakennuksesta, jossa tiedekuntani (UFR Arts et Sciences Humaines) sijaitsee. Yliopistorakennukset eivät ole täällä aivan Agora -tasoa... :)




Eilen kävin vielä ranskalaisten kummioppilaiden järjestämässä iltatilaisuudessa eräässä Irkku-pubissa. Paikka oli täynnä ihmisiä ja vaihtareille annettiin oman maan lippu rintaan. En olisi jaksanut lähteä eilen minnekään, mutta onneksi lähdin. Eilen tuntui jopa siltä, että ranskankieli alkoi tulla jo hieman spontaanimmin. JES!

Sellasta tänne, mitäs sinne? :)


lauantai 2. helmikuuta 2013

Viikonloppu kuulumisia

Alkuviikkojen hankaluuksista huolimatta oon alkanu viihtymään täällä. Eilen olin kahdella ranskan tunnilla. Tunnit on mukavia, sillä siellä tapaa muita vaihtareita. Iltapäivästä menin kaupungille shoppailemaan, mutta en ostanut muuta kuin sateenvarjon. Sää on ollut viimepäivinä huono. Eilen satoi kuin... no Esteristä. Illalla mentiin kolmen muun vaihtarin (itävaltalainen, puolalainen ja sveitsiläinen) kanssa kaupungille istustelemaan Le Gros baariin. Oikein kiva paikka. Oli superhauskaa, huippuja tyyppejä nämä! Puolalainen kertoi innoissaan, että tietää erään suomalaisen jouluruuan, "Mämi". Minä siihen että "AAAAAA, MÄMMI!" ja kerroin että se on itseasiassa pääsiäisruoka. Tottakai keskustelu kääntyi myös mämmin viehättävään ulkomuotoon. Mun pitäs kuulemma tehdä niille mämmiä. Hahah, en taida osata. Tai onko se edes ylipäätään mahdollista. Pitänee ottaa selvää...

Tänään paistoi jo vähän aurinkokin! 8)